Tervetuloa sivuillemme!

Hollanninpaimenkoira, karkeakarvainen

Minä olen Leone Hallgren ja asun perheeni kanssa Uudellamaalla. Olen syntynyt Ruotsissa ja muutimme Suomeen kun olin pieni. Olen asunut Pohjanmaalla ja Etelä-Suomessa.

Koiraharrastukseni tulee isovanhemmiltani joilla oli mäyräkoiria ja keeshond. Mäyräkoirat olivat hyötykäytössä, haavoittuneiden hirvieläinlajien jäljestämisessä ja keeshond oli seurakoirana.

Olen harrastanut holskuja vuodesta 1998. Olin kauan pelkästään pitkäkarva "kannattaja" kunnes halusin jotain hieman erilaista ja juttelin useamman keskustelun Ulla E:n kanssa siitä minkälainen karkkari on. Tämän jälkeen keskusteluja Katariinan kanssa ja ensimmäinen karkeakarvainen muutti meille 2016. Hän oli Pippi(Meevaller Eefje van Eilandje) ja oli yhteistyöpentueesta Katariinan ja Riitan välillä.

Muistan kun näin karkkareita ensimmäistä kertaa ja ne oli mielestäni todella rumia. Pipin myötä herkistyin karkkarin charmikkaalle ulkonäölle ja nykyään pidän heitä suloisina ja joitaikin koiria erittäin komeina. Ulkonäön vuoksi en tällaista hankkinut mutta luonteen ja monipuolisuuden takia tykästyin muunnokseen. Sen lisäksi että tykästyin muunnokseen niin tykkään "karkkari-ihmisten" ilmapiiristä.

Holskujen seurana on myös ollut keeshond narttu "Sisko" virallisesti Eswood Lil' Leaf Story. Hänen kanssa käytiin TOKO-kokeissa. Tykästyin rotuun todella paljon, niin varmasti tulee toinenkin "kessu" joskus.
Saksanpaimenkoiranarttu "Niki" virallisesti Teamjamas Avril. Hän oli luonteeltaan todella miellyttävä ja mukava. Valitettavasti hän eli meidän kanssamme aivan liian lyhyen ajan.


Olin Suomen Hollanninpaimenkoiran ry:n hallituksen jäsen 2022-2025 ja toiminut yhdistyksen sihteerinä 2023-2025.

Kasvattajan peruskurssin suoritin vuonna 2006.

Kennelnimi myönnettiin 2007.

Suoritin Suomen Pelastuskoiraliiton Koulutusohjaaja-koulutuksen 2025.